KNAPP toimittaa automaatioratkaisun Keskon uuteen logistiikkakeskukseen Nurmijärvelle

Press Release: Julkaistu in Food

KNAPP on valittu Keskon automaatiokumppaniksi Nurmijärvelle rakennettavan logistiikkakeskuksen ensimmäiseen vaiheeseen. KNAPPin toimittama ratkaisu vahvistaa Keskon toimitusketjun kapasiteettia ja joustavuutta sekä tukee liiketoiminnan kasvua pitkälle tulevaisuuteen.

KNAPP toimittaa automaatioratkaisun Nurmijärvelle rakennettavaan Keskon uuteen logistiikkakeskukseen, jonka ensimmäisessä vaiheessa rakentuu keskusvarasto päivittäistavarakaupan foodservice-liiketoiminnalle. Rakennustyöt alkoivat vuoden 2026 alussa.

Investointi vahvistaa Keskon logistiikan kapasiteettia ja joustavuutta pitkällä aikavälillä. Logistiikan merkitys kaupan kilpailukykytekijänä on kasvanut viime vuosina. Asiakkaat odottavat entistä nopeampia toimituksia, parempaa toimitusvarmuutta ja laajempia valikoimia, mikä asettaa uusia vaatimuksia toimitusketjuille.

”Rakennamme automaatioratkaisua, jonka tarkoitus on palvella liiketoimintaamme vuosikymmenten ajan. Siksi meille oli tärkeää löytää kokonaisuus, joka ei vastaa vain tämän päivän tarpeisiin, vaan antaa mahdollisuuden kehittää toimintaa myös tulevaisuudessa”, sanoo Keskon kehitysjohtaja Pekka Tala.

Talan mukaan logistiikan perusautomaatio on säilynyt monilta osin samankaltaisena, mutta järjestelmien suorituskyky ja luotettavuus ovat kehittyneet selvästi. Myös ohjelmistojen rooli on kasvanut, kun automaatioratkaisut ohjaavat toimintaa aiempaa älykkäämmin.

Ratkaisun on palveltava hyvin erilaisia tarpeita

KNAPP valikoitui hankkeen automaatiokumppaniksi pitkän valmisteluvaiheen päätteeksi. Keskolla ja KNAPPilla on aiempaa kokemusta yhteistyöstä, ja yhteinen suunnittelutyö vahvisti käsitystä siitä, että KNAPPin ratkaisu vastaa hyvin logistiikkakeskukselle asetettuihin tavoitteisiin. Yhden logistiikkakeskuksen on kyettävä palvelemaan tehokkaasti erilaisia asiakkaita ja tilauksia samalla teknologia-alustalla.

Kesko arvostaa KNAPPin laajaa teknologiavalikoimaa, vahvaa tuotekehitystä ja ratkaisujen skaalautuvuutta.

”KNAPPilla on hyvä ymmärrys siitä, mitä asiakas tarvitsee ja heillä on innovatiivisia ratkaisuja sekä näkemystä siitä, miten ratkaisut kehittyvät tulevaisuudessa. Logistiikkakeskus on vuosien projekti ja investointi pitkälle tulevaisuuteen, joten meille on tärkeää valita sellainen kumppani, joka pystyy näkemään meidän tarpeitamme vuosien päähän”, Tala sanoo.

Automaatio täydentää manuaalista keräilyä

KNAPPin toimittamassa ratkaisussa yhdistyvät automaatio ja manuaaliset logistiikkaprosessit. Ratkaisu hyödyntää kummankin toimintamallin vahvuuksia siellä, missä ne palvelevat liiketoiminnan ja asiakaspalvelun tarpeita parhaiten. Järjestelmä on suunniteltu mukautumaan tuleviin muutoksiin ja kasvaviin volyymeihin.

Automaatioratkaisu kattaa kuormalavojen automaattisen käsittelyn, korkeavarastoratkaisut, sukkulateknologian perustuvan pientavaroiden automatisoidun varastoinnin ja goods-to-person keräilyn. Kokonaisuus muodostaa joustavan ja skaalautuvan alustan, joka tukee tehokasta tilauskäsittelyä, toimitusvarmuutta ja logistiikan kehittämistä myös tulevina vuosina.

”Hanke on KNAPPille merkittävä ja avaa pitkäaikaisen kumppanuuden Keskon kanssa. Rakennamme yhdessä ratkaisua, joka vastaa Keskon logistiikan pitkän aikavälin tarpeisiin ja antaa mahdollisuuksia kehittää toimintaa muuttuvien volyymien ja asiakastarpeiden mukana”, sanoo KNAPPin Food Retail Solutions -liiketoimintayksikön varatoimitusjohtaja Rudolf Hansl.

”Kesko on ollut hankkeen suunnittelussa aktiivinen ja vaativa kumppani, mikä on auttanut meitä rakentamaan kokonaisuuden aidosti liiketoiminnan tarpeista lähtien. Työtä on tehty Keskon toimintaympäristön, tuotevirtojen ja käytännön vaatimusten pohjalta. Keskolle oli tärkeää löytää toimintamalli, jonka toimivuus voidaan osoittaa käytännössä, ja tässä olemme voineet hyödyntää kokemuksia vastaavista toteutuksista muualla Euroopassa”, kertoo KNAPPin myynti- ja projektijohtaja Tobias Henriksson.

Automaatioratkaisun suunnitelmien tarkennukset käynnistyvät syksyllä. Automaation pystytyksen on tarkoitus alkaa vuonna 2028, ja logistiikkakeskuksen käytön on määrä käynnistyä vaiheittain vuosien 2029–2030 aikana.

Yhteystiedot:

Kristin Näs
Marketing Manager
KNAPP Nordics
press.se@knapp.com

Nina Firgo
Head of Marketing
KNAPP Systemintegration GmbH
presse@knapp.com

 

photo credit: RE-Suunnittelu Oy